SEPA-alue

SEPA:lla tarkoitetaan Single Euro Payments Area eli suomeksi Yhtenäinen euromaksualue. SEPA-rahansiirto on maksujärjestelmä, joka yksinkertaistaa euromääräisiä pankkisiirtoja. SEPA on Euroopan unionin aloite. Heinäkuusta 2015 lähtien SEPA-alueeseen kuuluvat EU:n 28 jäsenvaltiota, Sveitsi, Islanti, Norja, Liechtnestein, Monaco, San Marino sekä Andorra.

SEPA-maksut ovat ilmaisia ja on ollut suuri edistysaskel Euroopan kansainvälisen liiketoiminnan kannalta.
Eurooppaan viejänä, voit saada virtuaalisen pankkitilin Euroopasta B2B Pay:n avulla. Tämän tilin ansiosta liikekumppanisi Euroopassa voivat lähettää sinulle ilmaisia euromääräisiä tilisiirtoja SEPAn välityksellä. B2B Pay:n avulla rahat tulevat paikalliselle pankkitilillesi alhaisimmilla siirto-maksuilla, jopa 80% halvemmalla kuin tavallisilla pankkisiirroilla.

SEPA-maksut

Kuinka kauan kestää ?
Useimmat SEPA-maksut suoritetaan jo seuraavana päivänä.

SEPAN ansiosta yli 500 miljoonaa kansalaista, 20 miljoonaa yritystä sekä Euroopan viranomaiset voivat lähettää sekä vastaanottaa euromääräisiä maksuja samoilla perusedellytyksillä, oikeuksilla sekä velvollisuuksilla sijannista riippumatta.
Marraskuusta 2017 lähtien pankit alkavat toteuttaa toimintaa Instant SEPA, joka suorittaa maksuja 10 sekunnin ajalla.

SEPA : halpaa, helppoa ja nopeaa

järjestelmä on loistava, sillä se mahdollistaa helpon ja nopean tilisiirron samoilla hinnoilla, kuin kansalliset maksut eli useimmiten ilmaiseksi.
SEPA-pankkijärjestelmä antaa viejille ja tuojille mahdollisuuden pankkisiirroille rajojen ulkopuolelle ilman tavallisten pankkisiirtomenetelmien yleisiä haittoja sekä maksuja. Jotta viejällä on oikeus käyttää SEPA-järjestelmää, tulee hänellä olla jossain Euroopan kumppanuusmaassa pankkitili.
Virtuaalisen pankkitilin avulla voit avata pankkitilin valitsemassasi maassa, minkä ansiosta voit vastaanottaa euromääräisiä tilisiirtoja SEPA-alueen 35 :stä maasta. Vaikka kyseessä onkin yksi yhtenäinen valuuttajärjestelmä, siihen kuuluu myös monia maita, jotka eivät käytä euron valuuttaa. Mutta näissä maissa voit silti omistaa euromääräinen pankkitilin, joka toteuttaa huomattavan osan Euroopan markkinoissa. International Bank Account (Kansainvälinen Pankkitili) (IBAN) numeron voi saada, kun omistaa pankkitilin jossain konkreettisessa pankin rakennuksessa. Numeron avulla pankit ympäri maailmaa voivat tunnistaa tilin, jossa tilisiirto tapahtuu. Virtuaalinen pankkitili, kuten myös B2B, on teknologialla sekä oikeudellisella asemalla varustettu, jotta tilillesi voidaan antaa IBAN-numero. IBAN-numero mahdollistaa kaupankäynnin SEPA-järjestelmän avulla. Euroopassa käytetty virtuaalinen pankkitili voidaan yhdistää pankkiin, jota kotimaassasi käytät. B2B Pay tarjoaa teknologian (maksu-sovellusliittymällä), jonka avulla voidaan mahdollistaa liiketoimet, jotka ennen veivät paljon aikaa, tuottivat paperitöitä sekä tietenkin toivat kalliita maksuja. Euroopassa on yli 100 000 pankkia ja nyt voit luoda yhteyden niihin hyvinkin vähäisillä maksuilla, pankin sijainnista riippumatta. Ja juuri tämä on SEPA:ssa käytetyn virtuaalipankkitili B2B Pay:n ydinasia.

B2B Pay virtuaalisten pankkitilien etuja ovat maksut, joista et maksa SEPA:ssa enempää kuin mitä maksaisit paikallisesta tilisiirrosta, riippumatta siitä, missä päin maailmaa asut tai missä Euroopan maassa SEPA-pankkitilisi sijaitsee. SEPA:n tarkoituksena on kannustaa Euroopan maiden välistä kaupallista toimintaa, jotka käyttävät euroa pääasiallisena valuuttanaan. Tarkoituksena on pitää asiat yksinkertaisina viejille, tuojille sekä muille yrityksille ja asiakkaille, jotka ostavat kyseisten yritysten tuotteita ja palveluja.
SEPA-pankkisiirto on yleensä ilmainen ja arkipäivänä siirto kestää enintään tunnin tai kaksi, kun siirto tapahtuu yleisimmin target2-instituutioiden välillä.

SEPA-tilisiirto

SEPA-tilisiirto suoritetaan euroina. Se on yksinkertainen varojen kerta-siirto yhdeltä pankkitilitä toiselle, IBAN-tunnuksia käyttäen. Asiakkaat käyttävät usein SEPA-tilisiirtoa kertaluonteisena maksuna tavaroita tai palveluja ostaessa. Esimerkiksi liikematkustaja Saksasta voi ostaa tuotteita ja palveluja Ranskassa käyttäen SEPA-tilisiirtoja.
SEPA-veloituksensiirto

Myös SEPA-veloituksensiirto suoritetaan euroina. Toisin kuin SEPA-tilisiirto, joka on kertaluonteinen yksinkertainen maksu, SEPA-veloituksensiirto on toistuva maksu EU:n kansanvälisillä rajoilla. Jotta SEPA-veloituksensiirto voidaan suorittaa, asiakkaan täytyy toimittaa allekirjoitettu valtuutus maksunsaajalle sekä tietoja varoja käytettävästä pankkitilistä, kuten tilin nimi, tilinumero, IBAN sekä BIC. Kauppiaan tai maksunsaajan tulee säilyttää todiste (toimeksianto), jossa asiakas on hyväksynyt toistuvan maksun. Toimeksiannot voivat olla joko sähköisiä tai kirjallisia.
SEPA-veloitussiirrot voidaan suorittaa toistuvasti samana määränä tietyn määrän kertoina tai määrättömän kertoina, kunnes sopimus puretaan. SEPA-veloitussiirto voidaan tehdä asiakkaan ja yrityksen välille esimerkiksi vuokran kuukausimaksuna, tai yrityksen säännöllisestä palvelun maksusta, kuten siivous-, sähkö-tai internetyhteyden-maksusta. SEPA-veloitussiirtoja voidaan myös asettaa kahden yrityksen välille toistuvien maksujen maksamiseen. Esimerkiksi yritys voi tehdä alihankinnan toisen yrityksen kanssa turvallisuuden takaamiseksi, josta veloitetaan säännölinen maksu SEPA-veloituksen kautta.

Euroopan maksuvaltuuskunta

Euroopan maksuvaltuuskunta perusti SEPA-luotto- ja veloitussiirrot tarkoituksena parantaa kansainvälistä maksuprosessia SEPA-alueella, johon kuuluu 35 eri maata. Maksupalveluntarjoajien tulee olla virallisesti osallistuneena SEPA-järjestelmässä, jotta SEPA-luotto- ja veloitussiirtoja voidaan käyttää.

B2B Pay toimii ainoastaan tilisiirroilla

Euroopan ulkopuoliset viejät voivat B2B Pay:n avulla saada SEPA-alueella virtuaalisen pankkitilin ja myös IBAN-numeron. B2B Pay-tili toimii ainoastaan tilisiirroilla.

Milloin SEPA perustettiin?

Tilisiirrot mahdollistettiin koko Euroopalle tammikuussa 2009. Suoraveloitukset ja luottokortit tulivat mahdollisiksi vuoden 2010 loppuun mennessä. Nyt viiden vuoden jälkeen se on luonut paljon enemmän kilpailuja, lisää tehokkuutta ja myös halvempaa sekä tehokkaampaa rajoja ylittäviä euromääräistä maksujen siirtoa. Elokuussa 2014 SEPA käsitteli euroalueella 99.9% suoraveloituksista, 99.4% tilisiirroista ja 79.2% korttimaksuista.

SEPA-maiden luettelo

Euro-maat

Ohessa luettelo SEPA-alueen maista, jotka käyttävät päävaluuttanaan euroa.

SEPA-maat, jossa paikallinen valuutta ei ole euro

Valuuttakoodi, jonka valuutta eroaa eurosta. Myös muissa kuin euromääräisissä maissa suurimmalla osalla tuojista on euro-pankkitilejä ja voivat siis suorittaa tilisiirtoja ilmaiseksi SEPA:n kautta.

BIC-koodi poikkeaa IBAN-koodista

Ranskan omistamilla merentakaisilla alueilla on erilaiset BIC-koodit. IBAN-pankkitilinumerot alkavat FR:llä.

SEPA-siirto on käytettävissä myös Euroopan ulkopuolisille yrityksille

Rekisteröityessäsi B2B Payiin, saat oman suomalaisen maksutilisi SEPA-alueelta. Tarjoamme tätä palvelua myös Yhdysvalloissa, Kanadassa, Intiassa, Singaporessa sekä monissa muissakin maissa. Voit käyttää IBAN-numeroa, jotta voit helposti vastaanottaa SEPA-siirtoja. Maksusi ovat tällä hetkellä käsiteltävissä yhdellä tai useammalla 100 000 Euroopan pankista. B2B Pay on maailmanlaajuinen B2B maksujärjestelmä Eurooppaan viejille, ja sen käyttäjinä ovat Barclays, Nordea pankki sekä Techstars.
B2B Pay :n avulla maksusi käsitellään SEPA :ssa ilmaiseksi, sitten siirretään tilillesi parhaalla markkinan hinnalla, joka on jopa 80% alhaisempi hinta, kuin mitä tällä hetkellä maksat. B2B Pay :n ansiosta voit korottaa voittomarginaaliasi 10-20%. Tutustu tapaustutkimuksemme ja näe miksi. Ota meihin yhteyttä, jos sinulla on kysyttävää.

  • Barclays
  • Techstars
  • Nestholma
  • Nordea
  • Tekes
b2b payments

Contact us for custom solutions:

Contact Us

Join the 10 thousand plus businesses already with B2B Pay.

You will be added to a waiting list. We apologize for the inconvenience! We are switching suppliers with the goal of starting onboarding new clients in October.